Lääkäri: Lisäaineiden haittavaikutuksista vaietaan

Lääketiede on jumittunut kaavaan, jossa sairauksia hoidetaan lääkkeillä ja leikkauksilla, vaikka ratkaisu moneen löytyy kaupan hyllyltä ja omista ruokavalinnoista.

Näin sanoo MTV3:n Huomenta Suomessa vieraillut lääkäri Antti Heikkilä, joka on esimerkiksi kiistanalaistakin mainetta niittäneen Atkinsin dieetin puolestapuhuja.

Atkinsin dieetti ei ole mikään uusi keksintö, mutta se on saanut lähiaikoina uutta huomiota, kun arvostettu New England Journal of Medicine julkisti tuoreen israelilaistutkimuksen. Sen mukaan Atkinsin dieetti toimii.

Atkinsin dieetissä kaikkea saa syödä, mutta hiilihydraattien määrää rajoitetaan.

Heikkilän mukaan se onkin ns. rasvadieetti. Se laskee insuliinitasoja, mikä vaikuttaa painonpudotukseen.

Atkinsin dieetissä kolesterolitasot voivat nousta. Heikkilän mukaan esimerkiksi kolesterolin kokonaismäärän tuijottaminen on suurin virhe, mitä lääketieteessä tällä hetkellä on.

- Se johtaa lääkekierteeseen, jossa vain yhtä asiaa hoidetaan. Atkinsin dieetissä kolesterolitasot voivat nousta, mutta se nostaa sitä hyvää kolesterolia, eli kolesterolisuhteet tulevat paremmiksi. Muutokset parempaan voivat tapahtua nopeastikin, ensimmäiseksi eron huomaa yleensä mielentilassa ja virkeyden tasossa.

"Lisäaineet aiheuttavat diabetestä"

Atkinsin dieettiä mukaileva ruokavalio sopii Heikkilän mukaan hyvin myös diabeetikoille ja korkeasta verenpaineesta kärsiville. Hän harmittelee, että nykyinen lääketiede määrää edellä mainittuihin sairauksiin vain patenttilääkkeitä eikä esimerkiksi toimivaa ruokavaliota.

- On älytöntä, että muuta kuin lääke- tai leikkaushoitoa pidetään huuhaana.

Hän on myös huolissaan epidemian lailla leviävästä kakkostyypin eli aikuisiän diabeteksestä.

- Esimerkiksi valkoinen jauho valkaistaan alloksaani-nimisellä aineella, joka aiheuttaa suoraan diabetestä. Tästä ei haluta puhua. Myös glutamaatti, jolla maustetaan mauttomat ruuat, aiheuttaa myös diabetestä. Sitä käytetään esimerkiksi koe-eläimillä lihotukseen. Siitä ei ole tietoa, mitä nämä sitten yhdessä ihmiselle tekevät.

Heikkilä harmittelee sitä, että asioista vaietaan, vaikka tuloksia ja tietoa saa kuka tahansa internetistä etsimällä.

- Jotainhan tässä on pielessä. Ihmiset syövät entistä terveellisemmin, mutta lihovat. Sehän on jo lauseena älytön.

Heikkilä sanoo, että hänen radikaalit ja erilaisen näkemyksensä lääketieteestä ja hoitomenetelmistä eivät ole herättäneet ihastusta lääkäripiireissä.

- Ihmiset on niin vahvasti opetettu ajattelemaan, että lääkkeet ja tekniikka on ainoa hoitokeino. Lääketieteen opiskelussa teoria tulee kyllä yliopistolta, mutta hoito tulee lääketehtaalta.

Laihdutuskuurit pannaan, elintavat uusiksi

Heikkilä pitää laihdutuskuurin käsitettä haitallisena.

Hänen mukaansa ongelma on siinä, että tuijotetaan vain ylipainoa, joka on ehdottomasti vain oire, ei syy.

- Kaikki johtuu aineenvaihduntahäiriöstä, johon voidaan puuttua. Dieetit epäonnistuvat, kun yritetään väkisin laihduttaa, mikä ei onnistu, koska takana on paljon muita tekijöitä. On yhdistetty ulkoinen näyttävyys ja laihuuden ihannointi sekä terveys, millä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä keskenään.

Suomalaiset syövät paljon perunaa, jossa on paljon tärkkelystä. Peruna on Heikkilän mukaan helppo korvata maan päällä kasvavilla aineksilla, esimerkiksi kaalilla.

- Kilossa kukkakaalia on noin 20 grammaa hiilihydraattia, kilossa perunaa sitä on 600 grammaa, hän laskee.

Heikkilä muistuttaa, että hiilihydraattien runsaus on melko uusi juttu suomalaisten ruokavaliossa.

- Runsas tärkkelys on tullut ihmisten ruokavalioon aika myöhään, noin 100-200 vuotta sitten. Sitä ennen syötiin paljon naatteja.

Heikkilän mukaan kyse on ihmisten valinnasta.

- Jos tykkää perunasta niin siitä vaan. Täytyy joko popsia lääkkeitä ja ottaa insuliinia ja syödä hiilihydraatteja, tai sitten rajoittaa sitä (hiilihydraatteja) ja päästä lääkkeistä.

Lääkäri Heikkilän mukaan vähähiilihydraattinen ruokavalio sopii myös lapsille. Hiilihydraattien rajoittaminen liikalihavien lapsien hoidossa on tuonut hänelle erittäin hyviä kokemuksia.

Lähde

2 kommenttia:

Nice Devil kirjoitti...

kiva tällainen terveystietoblogi !

olen ollut heikkilän linjoilla jo vuosia!


jatka valistamista!!!1

ravinto ja terveys kirjoitti...

Heikkilä tietää mistä puhuu.